perjantai 30. maaliskuuta 2018

PÄÄSIÄISEN TIMEOUT

Ensihoidossa tarvitaan monenlaisia erityistaitoja. Johtamisessa tilannekuva ja tilannetietoisuus kaikkien tiimin jäsenten osalta on tärkeää yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Ensihoidon tilannejohtamisessa "timeout" on näppärä työkalu. Säännöllisesti toistettuna lyhyt yhteinen "toiminnan pysähdys", jonka aikana kerrataan ääneen puhuen mitä tiedetään ja mihin ollaan menossa. Nyt on aika toteuttaa perustason ensihoidon kokeilun timeout.
Sedun perustason ensihoidon osalta tilanne on:

* Kahdesta kokeiluryhmästä on valmistunut yhteensä yli 30 perustason ensihoitajaa

* Heidän lisäksi molemmista ryhmästä on yksilöllisen etenemisen mahdollistamana muutamia tämän vuoden aikana valmistuvia tulevia perustason ensihoitajia

* Kokeilun aikana olemme kokeilleet erilaisia toteutustapoja ja keränneet niistä runsaasti kokemuksia

* Kokeilussa on mukana vielä yksi kokonainen ryhmä (5QS17PEKKO) ja heidän osalta valmistuminen on edessä vuoden päässä

* Syksyllä alkaa kaksi perustason ensihoidon ryhmää:

* 5QS17ENSI Kyseessä uusien tutkinnon perusteiden mukainen perustason ensihoidon 2. vuoden ryhmä. Ryhmään opiskelijat seulotaan pian yhden vuoden lähihoitajaopintoja toteuttaneista lähihoitajaryhmistä. Valmistuminen häämöttää 2v päässä.

* 5QS18ENSI Tämä ryhmä on tämän kevään yhteishaun ja soveltuvuuskokeiden myllyn läpäisseitä. Opinnot alkavat ihan alusta ja opintoaika on noin 3v.

* Parhaillaan suunnitellaan seuraavan 3v näkökulmasta ihan koko perustason ensihoidon toteutuksen kokonaisuutta huomioiden toteutussuunnitelmia sekä tietysti valmistaudutaan lähestyviin soveltuvuuskokeisiin.

* Koululla ei nyt opinnoissa olevia tulevia perustason ensihoitajia juurikaan näy, koska lähes kaikki ovat parhaillaan työssäoppimiskentällä. Työssäoppiminen on erittäin arvokas ammattiin kasvamisen hetki ja siitä syystä ensi syksystä alkaen sitä määrää kasvatetaan. Jatkossa opinnoista 40% on työssäoppimista.

@seduensihoito -yhteisö toivottaa kivaa pääsiäistä 2018

THE END

1.9.2018 Saku syyskisojen ensiapupäivystys kokeiluryhmän ja uuden ryhmän toimesta Tämä on viimeinen blogikirjoitus tähän Seinäjoen koul...