sunnuntai 30. lokakuuta 2016

PIKABLOGGAUS: Mitä aluksi opitaan?

Perustason ensihoidon osaamisalan kokeilussa on hieman eroavaisuutta perinteiseen lähihoitajakoulutukseen verrattuna. Pakolliset tutkinnon osat kokonaisuus on lyhyempi ja osaamisalavaihe puolestaan pidempi. Koko opintojen ajan pidetään yllä ensihoidollista orientaatiota. Siten ammattiin kasvaminen saa toivotun suunnan heti alussa. Lisäksi akuuttihoidollinen tarttumapinta ruokkii tarvittavan tiedon oppimisessa.


Minkälaisia taitoja pakollisissa tutkinnon osissa opitaan alkuvaiheessa PEKKO ryhmien osalta? Vastaus on, että samoja asioita verrattuna perinteiseen lähihoitaja opetussuunnitelmaan. 

Kaksi isointa eroavaisuutta on pienempi panostus kasvatuksen ja pitkäaikaissairaiden pitkäaikaishoidon osalta. Lapset ovat toki ensihoidossa tärkeä ja haastava asiakas- /potilasryhmä. Lasten peruselintoimintoihin ja lasten kanssa kommunikointiin panostetaan. Samoin pitkäaikaissairaudet ovat hyvinkin yleisiä akuuttihoidollisissa tilanteissa. Pitkäaikais- ja kansansairauksien perustiedot tulee olla hallinnassa ensihoitajalla.

Tällä sisällön "kavennuksella" mahdollistetaan suurempi panostus osaamisalavaiheeseen. Myös pakollisissa tutkinnonosissa vapautuvaa aikaa käytetään panostamalla ensihoidollisiin valmiiuksiin. Esimerkkinä voidaan kuvailla potilassängyn petaamisen harjoitustunnit. Aikaa harjoitustunteihin käytettiin tuplasti. Samassa yhteydessä PEKKO ryhmlle opetettiin lakanoiden sijaamisen lisäksi ambulanssin paarien käyttö. Taitopajatyyppisen treenaamisen jälkeen opiskelijat toteuttivat simulaatioharjoituksen, jossa potilas tuotiin vuodeosastolle paareilla, siirrettiin potilasvuoteeseen, lakanat vaihdettiin potilaan makoillessa sängyllä ja potilas vietiin lopuksi paareilla pois vuodeosastolta.

Mitä olemme oppineet ekojen kuukausian aikana konkreettisesti
Mm. hengitys, sydän, verenkierto, verenpaine, lääkelaskut, eri ikäkaudet, diabetes, kanylointi, katetrointi, PLV, peräruiske, avanne, NML, PEG, letkuruokinta, turvallinen lääkehoito, apuvälineet, ompeleiden poisto, nestetasapaino, haavat, aseptiikka, sängyn petaus, haastavasti käyttäytyvä asiakas, luut, erityisruokavaliot, ruoan valmistus, hygieniapassi, ruoansulatuselimistö, jätteiden käsittely, ISBAR, etiikkaa ja vaitiolo/salassapito.

-opePasi-

lauantai 29. lokakuuta 2016

PIKABLOGGAUS: Heti alkusyksystä oli yökoulua

Syksyllä 2016 aloittivat samaan aikaan opinnot Koskenalantiellä ennätyksellisesti kolme ensihoitoon orientoitunutta ryhmää. Kokeilun hengessä alkusyksyyn sijoittuvasta ensihoidon osaamisalan uudesta orientoivasta työssäoppimisjaksosta johtuen Ensihoitotiimin opettajat päättivät järjestää koko poppoolle (>70 opiskelijaa ja 4 opea) yökoulun.

Yökoulun teemaksi valittiin "Ensihoidon Survival" -teema. Kuvan alareunassa ovat kaikki 10 heimoa. Heimoilla oli luonnollisesti nimet, oma leirialue liikuntasalissa ja TAKEAWAY toteemipaalu luonnon antimista tehtynä.

Tavoite yökoululle oli ryhmäyttää opintojen eri vaiheessa olevat ryhmät sekaisin ja ennen kaikkia saavuttaa ensihoidollisten taitojen osalta sellainen taitotaso, että on työ- ja potilasturvallista mennä alkusyksyyn ajoittuvaan ensihoidolliseen orientoivaan työssäoppimiseen. Orientoivalla työssäoppimisella tavoiteltiin opiskelijoille tarttumapintaa akuuttiasioiden opiskeluun. Nopeiten suhteutettuna opintojen aloitukseen tämä orientoiva työssäoppiminen tuli vastaan 8/2016 aloittaneelle 5QS16PEKKO ryhmälle. Heillä oli koulua ainoastaan viisi täyttä viikkoa ja sitten oli viikko työssäoppimista ensiapupoleilla, akuuteilla osastoilla ja ambulanssissa.

Tavoitteet täyttyivat hienosti yökoulun sekä orientoivan työssäoppimisen osalta. Mitä yökoulussa tapahtui? Noooo. Syötiin, yritettiin nukkua, vartioitiin koulua, päivystettiin "ambulanssissa" ja ajettiin lukematon määrä "keikkaa" koulun sisällä yön aikana. Valona oli tietysti otsalamput ja eväänä sipsejä. Makkarat paistettiin illalla ja päivällä treenattii taitopajatyyppisesti erilaisia ensihoidollisia taitoja. Ellen ihan väärin muista, niin joku saattoi ehkä nukahtaa hetkeksi. Nukahtanut ei ollut ainakaan meidän kylmäkalleEino (73kg).

Rispektiä voittaneelle heimolle!

-opePasi-

PIKABLOGGAUS: Syksyllä oikea moniammatillinen simulaatio

Työelämässä hoitotyöltä tehdään moniammatillisesti. Yksikään ammattiryhmä ei kykene selviytymään kaikesta yksin. Jokaisen tulee osata tiimityön avaintaidot - tilannejohtaminen ja johtajuuden tukeminen.

Syksyllä 2016 kokeillaan ekaa kertaa historiassa Koskenalantien uudistetussa simulaatioympäristössä monialaista hoitotyön simulaatiota. Kokeilu toteutetaan Koulutuskeskus SEDU:n lähihoitajien ensihoidon osaamisalan sekä Seinäjoen AMK:n akuuttohoitotyöhön suuntautuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden kesken. Mukana suunnittelussa ovat molempien oppilaitosten simulaatio-ohjaaja opettajat. Suunnittelutyö on alkutekijöissä. Tavoitteena on kasvattaa eri asteella opiskelevien yhteistyötaitoja. Taitoja tarvitaan päivittäisessä hoitotyössä ammattiin valmistumisen jälkeen.

Yksi kantavista teemoista tulee olemaan ei-teknisistä taidoista johtaminen ja johtamisen tukeminne. Samoin yleisesti toimiva kommunikointi hoitotilanteessa on meidän rakastamia kestotavoitteita. 

Saapa nähdä, saadaanko monialaiseen simulaatioon mukaan lääkäri ja/tai lääkäriopiskelijakin. Siten saataisiin lisää aitoutta tilanteeseen. Onneksi välinevarastossamme on tarvittaessa eri alojen erikoislääkäreitä. Samaa yhteisformaattia tullaa jatkossa käyttämään PEKKO -ryhmien kanssa. Otettakoon tavoitteeksi, että tämän kaltaisesta yhteisoppimisesta tehdään jokapäiväiinen oppimistapa.

-opePasi-

PIKABLOGGAUS: Pääseekö kokeiluryhmiin vielä mukaan?

Onko peruastason ensihoidon osaamisalan kokeiluryhmään mahdollista päästä mukaan Koulutuskeskus SEDU:n Seinäjoella sijaisevaan Koskenalantien opetusyksikköön? Kysymys on ajankohtainen. Parhaillaan on menossa viimeiset päivät syksyn yhteishaussa.

Meillä on parhaillaan kolme ensihoidon ryhmää opiskelemassa. PEKKO ryhmiä on kaksi ja yksi on "perunteisen" lähihoitajakoulutuksen ensihoidon osaamisala.

Ensihoidon osaamisalan opiskelijat valmistuvat lähihoitajiksi maalis- ja toukokuussa 2017. Sisällä olevat PEKKO-ryhmät valmistuvat lähihoitajiksi tai perustason ensihoitajiksi (vielä ei ole tehty Opetushallituksessa lopullisia päätöksiä) toukokuussa 2018.

SITTEN SE UUTINEN. Kyllä. Kevään yhteishaussa voi hakea meidän viimeiseen PEKKO -ryhmään. Kokeilun järjestämislupa on vuoden 2019 loppuun ja elokuussa 2017 alkava ryhmä tulee suunnitelman mukaisesti valmistumaan toukokuussa 2019.

Kyseessä on lukion suorittaneiden henkilöiden 2-vuotinen täsmäkoulutus. Siis kahdessa vuodessa tiukan perustasoisen ensihoidollisen prässin läpi hienoon ammattiin. Kannattaa seurata Opintopolku.fi palvelua. Hae itse tai vinkkaa kaverille.

-opePasi-

perjantai 28. lokakuuta 2016

PIKABLOGGAUS: Yhteistyön tiivistäminen

Tänään toteutettiin tärkeä palaveri. Koulutuskokeilun osalta on pitänyt kivasti kiirettä. Kiire on aiheuttanut hieman kankeutta tiedottamiseen. Nyt alkaa sarja lyhyesti kirjoitettuja tapahtumakuvauksia.


Tänään perjantaina 28.10.2016 oli kokeilun tavoitteisiin peilaten tärkeä palaveri. TAMK järjesti SEDU:lle Skypepalaverin, jossa tiukan puolentoistatunnin keskustelun aikana luotiin tilannekuva kokeilustamme. TAMK on ensihoitaja AMK yhteistyökumppanina meidän lisäksi Jämsän aikuisopiston. He ovat kokeilussa jo niin pitkällä, että heiltä ovat ensimmäiset opiskelijat valmistuneet lähihoitajiksi. Onnea valmistuneille. Perässä tullaan.

Saimme palaverissa aikaiseksi hyvää suunnittelupohjaa mahdollisesta konkreettisesta yhteistyötä. Yhteistyö hyödyttäisi molempia oppilaitoksia. Nyt on kutina, että perus- ja hoitotaso soutavat samaan suuntaan oppilaitosmaailmassa. Tämähän on totisinta totta sitten työelämässäkin.

Yhteistyötunnusteluja tehtiin lääkehoidon ja simulaatiota hyödyntäen muutamista erillisistä aihealueista (esimerkiksi suuronnettomuus ja matkasynnytys). Yhteistyön virittely jatkuu. Seuraavaksi me täsmennämme Koskenalantiellä omaa tahtotilaamme.

-opePasi-

THE END

1.9.2018 Saku syyskisojen ensiapupäivystys kokeiluryhmän ja uuden ryhmän toimesta Tämä on viimeinen blogikirjoitus tähän Seinäjoen koul...